Säälin apologia

Säälillä on nykypäivänä paha kaiku. Toisaalla on ”sääli on sairautta”-tyyppinen ajattelu, jossa sääli nähdään heikkouden osoittamisena tai elinkelvottoman aineksen perusteettomana ymmärtämisenä. Sääli nähdään myös jonakin ylemmyydentuntoisena, pohjimmiltaan halveksivana suhtautumisena kanssaihmisiin. Se on ikään kuin jotain, jossa joku on oletetusti valta-asemassa toiseen nähden. Sääli muistuttaa suvaitsemista tässä katsannossa, sillä sekin nähdään asenteena, jossa ylhäältäpäin ”siedetään” muita arvoja tai muiden käyttäytymistä.

Kärjistetysti voisi sanoa, että ensin mainittua näkökantaa edustavat darwinistiset oikeistolaiset ja jälkimmäistä dialektiset vasemmistolaiset. Kumpikin näkemys on kuitenkin yleinen aivan tavallistenkin tallaajien keskuudessa, harva haluaa tunnustaa säälivänsä jotakuta tai jotakin. Useat viittaavat asioihin halveksivalla termillä ”säälittävä”, eli jokin on niin huonoa että sitä tulisi hieman surkutella. Säälistä on tullut siis lähinnä halveksinnan yksi muoto, joten miten asia todella on? Mitä sääli oikeasti on?

Nykypäivän käsitys säälistä on pielessä. Säälillä ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä halveksinnan kanssa, vaikka itsekin sorrun kutsumaan asioita ”säälittäviksi”. Mutta todellisuudessa sääli on yksi empatian muoto. Kuitenkin sillä on kuin onkin tekemistä halveksunnan kanssa. Molemmat ilmiöt – sääli ja halveksunta – ovat ylempään asemaan asettumista toiseen nähden. Siksi sekä vasemmistolaiset, että oikeistolaiset inhoavat sitä; vasemmistolaiset siksi, että kaikki valtapositiot ovat lähtökohtaisesti väärin. Oikeistolaiset inhoavat sitä taas siksi, että ylemmässä asemassa olevan ei tule tuhlata empatiaa heikompiinsa nähden. Mutta tuossa paljastuukin homman pointti: sääli on siis kytköksissä empatiaan, ei antipatiaan. Jos olet toiseen nähden paremmassa asemassa hänen tuskaansa samaistuen, tunnet sääliä. Sääli on empatiaa ilman mahdollisuutta parantaa toisen asemaa (sen voi myös nähdä haluttomuutena parantaa sitä, mikä on taas kyseenalaista sääliä). Halveksunta on säälin sukulainen sikäli, että näet olevasi paremmassa asemassa kuin joku toinen. Mutta nyt tunnetkin inhoa ja antipatiaa tätä kohtaan, mikä erottaa sen säälistä.

Uskon säälin huonon maineen johtuvan vain käsitteeseen liittyvistä väärinkäsityksistä. Kuten yllä osoitin, sääli ei ole halveksuntaa, vaikka se sitä joidenkin mielestä on. ”Minä en kaipaa sääliäsi” on melko yleinen ilmaus, koska ihmiset kokevat säälin holhoavana tai tekopyhänä. Kumpaakaan sääli ei varsinaisesti ole. Sääli on passiivista, joten se ei voi olla holhoavaa. Ja koska sääli on vilpitöntä, se ei voi olla tekopyhää. Se on tekopyhää vain, jos ei todella tarkoita sitä. Mutta sitä olisi hankala mitata, kuinka voit ikinä todella tietää, mitä toinen ihminen tuntee? Sääli syntyy toki hierarkkisessa tilanteessa, mutta niin tulee aina olemaan; jollakulla menee aina paremmin kuin toisella.

Sääli on sikäli hyödytöntä, koska se ei konkreettisesti paranna tai saa aikaan mitään. Aktiivinen empatia, eli toisen auttaminen onkin kaikkein arvokkainta. Mutta se ei ole yksinkertaisesti aina mahdollista. On ihmisiä, jotka ovat avun ulottumattomissa, eikä kukaan voi uhrautua kaikkien puolesta. Et voi pelastaa tai järkevästi auttaa jokaista kaduilla vaeltelevaa kerjäläistä tai juoppoa. Idealistille voi olla masentavaa ajatus, ettei voi pelastaa kaikkia. Mutta se on asioiden laita, et voi muuttaa kaikkea. Se hyvä mitä teet ei ole hyödytöntä, mutta kaikkeen ei voi pystyä. Silloin kaikki, mitä jää jäljellä on sääli, suru ja empatia toisen onnettomuudesta. Se ei suoraan hyödytä ketään, mutta ei se väärinkään ole. Säälillä on turha hurskastella, mutta sairautta tai halveksuntaa se ei ole. Päinvastoin, todella säälivän henkilön tunnistaa siitä, että hän ei ainakaan sano kenenkään olevan ”säälittävä”. Oikeasti säälivä pidättäytyy halveksunnan ilmauksista turhan päiten, hän ei lyö lyötyä.

On yksi säälin edellytys nähdä milloin toista on jo tarpeeksi monotettu, milloin jättää toinen ihminen rauhaan. J.R.R. Tolkien ilmaisi tämän ehkä hienoimmalla tavalla kirjassaan ”Taru sormusten herrasta:

Frodo: ”Sääli ettei Bilbo pistänyt kuoliaaksi tuota viheliäistä otusta kun hänellä oli siihen mahdollisuus!”

Gandalf: ”Sääli? Sääli pidätteli hänen kättään. Sääli ja armo: ei iskua ilman syytä. Ja hän sai palkkansa, Frodo. Juuri sen tähden paha vahingoitti häntä niin vähän ja hän pystyi lopulta pakenemaan, koska hänen ensimmäinen tekonsa Sormuksen hallussapitäjänä oli säälivä. Säälivä.”

…

Frodo: (…) Ainakin se on yhtä paha kuin örkki ja pelkkä vihollinen. Se ansaitsee kuoleman.”

Gandalf: ”Ansaitsee! Epäilemättä. Monet niistä jotka elävät ansaitsevat kuoleman. Ja jotkut jotka kuolevat ansaitsevat elämän. Pystytkö sinä antamaan sen heille? Älä sitten ole niin innokas jakamaan kuolemantuomioita. Eivät edes kaikkein viisaimmat näe loppuun asti. En usko että Klonkulla on paljon toiveita paranemisesta ennen kuolemaansa, mutta se mahdollisuus on olemassa. Ja Klonkku on sidottu Sormuksen kohtaloihin. Sydämeni sanoo että sillä on vielä tehtävänsä ennen loppua, hyvä tai paha; ja kun aika tulee, Bilbon sääli saattaa säätää monien kohtaloita – eikä vähiten sinun.”